Turun kaupungin uuteen valtuustoon valittiin pyöräilymyönteisiä ehdokkaita runsaasti. Valituiksi tulleista 67 edustajasta 26 oli allekirjoittanut Turun Polkupyöräilijöiden teesit pyöräliikenteen edistämisen puolesta.
– Puolueissa on otettu kantaa pyöräliikenteen ja jalankulun sekä julkisen liikenteen kehittämisen puolesta. Monet tulevat valtuutetut ovat tuoneet pyöräliikenteen vahvasti esille vaalien aikana, mikä on erittäin myönteistä, kertoo Turun Polkupyöräilijöiden puheenjohtaja Teemu Vallius.
Puolueittain valituista teesit olivat allekirjoittaneet Kokoomuksesta kolme, Vihreistä yksitoista, SDP:stä kolme, Vasemmistoliitosta seitsemän edustajaa sekä RKP:stä ja Kristillisdemokraateista kummastakin yksi edustaja. Allekirjoittaneita on yhteensä 39 % valituista.
– Äänestäjät ovat nyt antaneet Turun pyöräliikenteen edistämiselle tukensa ja turkulaisista 96 % suhtautuu myönteisesti pyöräilyn kehittämiseen. Odotamme turkulaisilta kuntapäättäjiltä toimia pyöräilyn kehittämisen puolesta seuraavan nelivuotiskauden aikana. Pyöräliikenteeseen käytetty raha ei ole kulu, vaan kannattava investointi, Vallius muistuttaa uusia valtuutettuja.
Turun Polkupyöräilijöiden kuntavaaliteeseissa toivotaan yhtenäisempää pyöräilyinfrastruktuuria, pyöräväyliä Puutarhakadulle, Linnankadulle, Itäiselle Rantakadulle ja Itäiselle Pitkäkadulle, 30 km/h nopeusrajoitusta keskusta-alueelle, 500 pyörän kaupunkipyöräjärjestelmää ja pyöräilykoordinaattorin palkkaamista Turkuun.