Mediassa on kuluneen viikon aikana viritelty sotaa pyöräilijöiden ja autoilijoiden välille. Myönnän, että ainakin omalta osaltani pyöräraivo on todellinen ilmiö. Mistä tällainen vastakkainasettelu oikein kumpuaa?
Itse pyöräilen paljon, kuljen bussilla usein ja autoilen joskus.Kaikista useimmin kävelen. Minulla on siis kokemusta useimmista liikkumismuodoista. Autolla ajaessani huomaan, miten hämmentävän hyvin infra palvelee autoilua. Kaikki on helppoa, valmiiksi mietittyä, merkit ja infra ohjaavat selkeästi kuinka pitää ajaa. Hyvin harvoin joudun miettimään miten missäkin pitäisi ajaa. Autoilusta on tehty hyvin helppoa ja se on infran ansiota.
Pyöräillessä kaikki on toisin. Infra ja merkit eivät ohjaa yhtään mihinkään, reitit ovat epäloogisia, ahtaita ja poukkoilevia. Yllättäen merkittävätkin pyöräilyväylät saatetaan katkaista ilman kiertotien osoittamista. Reunakiviä ja töyssyjä on sielläkin missä nopeuksia ei tarvitse laskea. Kaiken kukkuraksi liikennesäännöt ovat niin sekavia, ettei edes hyvin perehtynyt osaa soveltaa niitä monimuotoisiin tilanteisiin. Hyvin usein löytää itsensä jostain risteyksestä aprikoimasta, mitenköhän tässäkin pitäisi sääntöjen mukaan ajaa.
Räikeää epätasa-arvoa, räikeää autoilun suosimista muiden liikkumistapojen kustannuksella. Herää kysymys, miksi toisten liikkuminen on niin paljon tärkeämpää kuin toisten.
Pyöräilyn edistämiskampanjat ja kaupunkien kauniit korulauseet pyöräilyn edistämisestä kaikuvat lähes irvokkaina pyörällä liikkuvan korviin. Kansalaisia kannustetaan pyöräilemään. Pyöräilyä ylistetään käteväksi liikkumiseksi, päästöttämäksi ja meluttomaksi kulkutavaksi, joka kohottaa kuntoa ja terveyttä. Eikä edes maksa paljon, vaan päinvastoin säästää kaupungin kuluja. Media uutisoi jatkuvasti, että ihmiset istuvat liikaa ja että arkiliikunnan määrä on vähentynyt. Että pitäisi liikkua enemmän. Useat tutkimukset toteavat, että pyöräily hyödyttää yhteiskuntaa monin tavoin ja pyöräilyyn käytetyt eurot maksavat itsensä moninkertaisina takaisin.
Kuitenkin tätä erinomaista, monen tahon suosittelemaa kulkutapaa käyttäessäni ja pilkulleen liikennesääntöjä noudattaessani saan vastalahjaksi kakkosluokan kansalaisen aseman ja niskaani autoilijoiden sekä bussikuskien vihat.
Kuukausittain kannan rahaa kaupungin keskustan liikkeisiin satojen eurojen edestä ja verotuloja kaupungille keskituloisen palkansaajan verran, mutta silti pyörällä kulkiessani minun oletetaan tuovan vain kuraa liikkeiden lattioille.
On tullut selväksi, että polkupyörällä liikkuminen on täällä täysin toisarvoista. Olen valinnut väärän tavan liikkua. Siitä se pyöräraivo kumpuaa.
Jos halutaan todella edistää pyöräilyä, sitä ei tehdä kauniilla lauseilla tai kehottamalla ihmisiä pyöräilemään. Se tehdään hyvällä infralla ja asennemuutoksella. Se tehdään sillä, että pyörällä liikkuva kokee olevansa osa normaalia liikennettä.
