Otsikon mukaisen lauseen kuulee melko usein kun suunnitellaan pyöräliikennväyliä tai suljetaan reittejä pyöräilyltä remonttien, tapahtumien tms. vuoksi tai kun pyöräteitä käytetään parkkipaikkoina. Tämä mielipide kumpuaa ajatusmallista, missä pyöräily koetaan vapaa-ajan liikunnaksi ja harrastukseksi. Pyöräilijällä ei ole mihinkään kiire ja hän voi kyllä kiertää.
Siinä missä autoliikenteelle rakennetaan suoria, nopeita ja tehokkaita väyliä, joutuu pyöräilijä samalla matkalla useimmiten kiertelemään pyöräteitä jotka on rakennettu sinne minne nyt sattuvat mahtumaan sekä ajamaan parin kilometrin matkalla välillä ajoradalla, pyöräkaistalla tai jalankulkijoiden kanssa samalla väylällä. Välillä väylä taas katkeaa tyystin tai ohjaa pyöräilijän toiselle puolelle tietä. Päästääkseen jatkamaan matkaa risteyksen läpi, pyöräilijä joutuu usein odottamaan kaksissa valoissa, joissa vihreää valoa täytyy erikseen anoa nappia painamalla. Mutta pyöräilijällähän ei ole kiire.
Esimerkki ’Kyllä pyöräilijä kiertää’ ajattelumallista herätti vuonna 2015 kummastusta Kehä III:n remontin yhteydessä, missä aiempi kehätietä seuraava pyörätie pistettiin mutkittelemaan lähes kaksinkertaisen matkan.
Grafiikka: Marjut Ollitervo, Helsingin Polkupyöräilijät
”Miksi ette aja tuota korttelin päässä olevaa katua?”
Konkreettinen esimerkki tästä ajattelusta on kuultu Turun Polkupyöräilijöiden päättäjäpyöräilyssä vuonna 2015, missä keskusteltiin pyöräliikenteestä Itäisellä Pitkäkadulla vs. Kupittaankadulla. Ihmetystä herätti, miksi pyöräilijät haluavat polkea vilkkaalla Itäisellä Pitkäkadulla ja odotella valoissa kun he voisivat polkea leppoisasti vieressä kulkevalla rauhallisella ja viihtyisällä Kupittaankadulla. Kupittaankadulla kun ei ole nimeksikään autoja eikä liikennevaloja.
Toisaalta kesällä 2017 toteutettavaa Humalistonkadun pyöräyhteyttä suunnitellessa päiviteltiin, ovatko pyöräilijät niin laiskoja etteivät jaksa kiertää Käsityöläiskadun kautta. Tämä siitä huolimatta että alueen kaupat ja palvelut sijaitsevat juuri Humalistonkadulla ja se on myös suorin reitti jokirannasta ja kävelykadulta Rautatieasemalle.
Miksi pyöräilijälle ei sitten kelpaa se korttelin päässä oleva leppoisa Kupittaankatu tai rauhallinen Käsityöläiskatu? Ihan samasta syystä kuin autoilijallekaan.
Samoin kuin autoilija, myös pyöräilijä haluaa ajaa paikasta A paikkaan B suoraa ja loogista reittiä sekä päästä asioimaan kaupoissa ilman turhaa kiertelyä. Kuinka moni Martista Kupittaalle ajava autoilija valitsee Kupittaankadun, koska se on niin rauhallinen? Autoliikenteen määrän perusteella hyvin harva, vaikka samat edut pätevät sekä pyöräilijään että autoilijaan.
”Kyllähän pyöräilijä voi aina taluttaa”
Kuvassa jokirannan pyöräilykieltoalueet vuoden 2015 Käsityöläis- ja Keskiaikamarkkinoilta. Mustalla Käsityöläismarkkinat, punaisella Keskiaikamarkkinat. Keskiaikamarkkinoilla myös taluttaminen on kielletty
Jokakesäinen riesa arkipyöräilijälle ovat jokirannan markkinat ja muut tapahtumat. Markkinat sulkevat useita kertoja kesässä keskustan ainoan yhtenäisen pitkittäissuuntaisen pyöräliikenneväylän joka on tuhansille turkulaisille suorin, nopein, tehokkain ja turvallisin reitti töihin, harrastuksiin ja muille asioille. Vaihtoehtoisia reittejä ei järjestetä, tai reitti kuitataan vetämällä ajoradan reunaan lippusiima, jonka taakse jäävä alue tuppaa useimmiten täyttymään järjestäjien autoista tai on niin kapea, ettei kaksi pyöräilijää mahdu kohtaamaan. Pyöräilijät joutuvatkin usein etsimään korvaavaa väylää milloin mistäkin, useimmiten jalkakäytäviltä ja ajoradoilta. Monet päätyvät myös taluttamaan pyöriään väkijoukon keskellä, mikä on omiaan herättämään ärsytystä sekä pyöräilijöissä ja jalankulkijoissa sillä taluttava pyöräilijä vie lähes kaksi kertaa enemmän tilaa kuin ajava pyöräilijä.
Etenkin tapahtumien yhteydessä ajatellaankin usein, että kyllä se pyöräilijä voi taluttaa tai kiertää muualta. Ajattelutavan ilmenemismuoto ovat myös huonosti ohjatut rakennustyömaat sekä pyöräteille pysäköidyt autot.
Otetaanpa muutama esimerkki kesäkuun Keskiaika- ja Käsityöläismarkkinoilta, jotka sulkevat pyöräliikenteeltä molempien jokirantojen pyöräliikenneväylät Auransillan ja Tuomiokirkkosillan välillä.
Mikäli jokirantaa päivittäin työmatkaansa käyttävä joutuisi taluttamaan ajoneuvoaan, tulisi talutusmatkaa kahteen suuntaan vajaa kilometri. Aamusta taluttaminen sujuu toki hyvin, mutta paluumatka ihmisjoukon keskellä vähintään tuplaisi talutusajan. Kaiken kaikkiaan kilometrin pituiseen taluttamiseen kuluisi positiivisestikin arvioiden aikaa yhteensä kymmenisen minuuttia. Autolla ajan vastaava pidennys tarkoittaisi vajaan 50 kilometrin nopeudella noin 8 kilometrin pituista kiertotietä.
Kyllä, pyöräilijä voi taluttaa mutta tämän ei tulisi olla ratkaisu puutteellisiin liikennejärjestelyihin sen enempää kuin auton työntäminenkään. Pyöräilijä ajaa pyörällä koska hän haluaa päästä pyöräillen kohteeseensa nopeasti ja helposti, kuten myös autoilija.
”Eikö pyöräilijä voi kiertää?”
Ajatellaanpa että Tuomiokirkolle haluava pyöräilijä tulee Turun Linnan suunnasta Läntistä Rantakatua ja toteaa Kaupungintalon edessä reitin suljetuksi markkinoiden takia. Miten pyöräilijä todennäköisimmin alueen kiertää?
Esimerkiksi näin:
Autoilijalle oheinen kiertotie ei ole kummoinenkaan riesa, sillä reitti on suunniteltu hänen tarpeisiinsa. Pyöräilijä sen sijaan joutuu polkemaan lihasvoimin vilkkailla monikaistaisilla kaduilla, bussien, taksien, henkilöautojen ja kuorma-autojen seassa. Matka ei pitene montaa minuuttia, mutta elämä lyhenee pelosta ja stressistä vähintään tunnin. Kokeneelle kaupunkipyöräilijälle reitti ei ole pelottava, mutta entäpä yli 12-vuotiaat lapset, vanhukset tai kokemattomat pyöräilijät? Todennäköisesti he ajavat reitin jalkakäytävällä.
”Käytä jotain muuta pyörätietä”
Jos Kaupungintalon edessä matkansa tyssänneeksi huomannut pyöräilijä päättäisi kiertää markkina-alueen pitkin yhtenäisiä ja keskeytymättömiä pyöräteitä eikä haluaisi ajaa metriäkään ajoradalla, matka pitenisikin sitten melkoisesti.
Oheisissa kartoissa on kuvattu kiertoreitit Auransillalta Tuomiokirkkosillalle itäistä ja läntistä reittiä, pitkin yhtenäisiä ja keskeytymättömiä pyöräteitä ilman metrinkään ajoa ajoradalla:
Itäisellä reitillä yhtenäistä pyörätietä ajava joutuisi palaamaan takaisin Martinsillalle ja kiertämään viiden kilometrin matkan Kunnallisairaalantien kautta. Hänen työmatkansa pitenisi viisi kilometriä ja 22 minuuttia. Autolla 22 minuuttia tarkoittaisi alle 50km tuntinopeudella noin 20km kiertotietä.
Läntisiä pyöräteitä kiertävä selviäisi vain 17 minuutin lisäkierroksella. Tällä matkalla pyöräilijä tosin joutuisi todennäköisesti väistelemään Tuureporinkadun pyörätiellä pysäköityjä henkilöautoja ja busseja. Eli todellisuudessa hän joutuisi kiertämään pyörätiellä pysäköidyt autot taluttamalla jalkakäytävällä tai kiertämällä ajoradan kautta. Lisäksi pyöräilijän olisi pakko kierrellä Parkin kentän ja Ukkokodin kautta, koska Brahenkadun pyörätie päättyy Vähätorille, millä ei siis voi markkinoiden takia ajaa.
Esimerkit ovat tietenkin hypoteettisiä vaihtoehtoja eikä kuvatun kaltaisia reittejä yksikään pyöräilijä suostuisi ajamaan.
Esimerkit korostavat kuitenkin sitä, miten merkittävä reitti jokiranta pyöräilijöille on ja miksi reittien sulkeminen vaikeuttaa merkittävästi pyöräliikennettä. Vaihtoehdot kun ovat tolkuton kiertoreitti, ajaminen keskustan vilkkailla kaduilla tai taluttaminen vapaa-aikaa viettävien markkina-asiakkaiden joukossa ahtailla rantakaduilla. Jokirannan väylän tukkiminen vastaa autoilijan elämään suhteutettuna vaikkapa Tuomiokirkkosillan ja Martinsillan sulkemista samanaikaisesti neljäksi päiväksi, ilman osoitettua kiertoreittiä tai ennakkoilmoitusta.
Pyöräliikenne ei ole pelkkää harrastusta ja vapaa-ajan liikuntaa vaan tuhansien turkulaisten jokapäiväistä liikennettä. Pyörällä ajellaan töihin, harrastuksiin ja asioille. Samoin kuin autoilija, myös pyöräilijä haluaa päästä liikkumaan sujuvasti, nopeasti ja tehokkaasti mahdollisimman suoraa ja kätevää väylää. Jos pyöräilijän tuttu ajoreitti on suljettu, on pyöräilijä yhtä harmistunut kuin autoilija.
Mutta toisin kuin autoilijalla, pyöräilijällä ei usein ole turvallisia tai tehokkaita vaihtoehtoja muuttaa reittiään. Tutun ja turvallisen reitin sulkeminen tuo ympäröiville väylille kokeneiden ja liikennesääntöjä noudattavien kaupunkipyöräilijöiden lisäksi epävarmoja ja kokemattomia pyöräilijöitä, jotka etsivät itselleen uutta reittiä ajoradoilta sekä jalkakäytäviltä. Tämä lisää merkittävästi riskejä ja vaaratekijöitä kaikille tiellä liikkuville.
Tapahtumat, ihmiset ja elämä kuuluvat jokirantaan, mutta on muistettava että Aurajoen ranta on myös keskustan tärkein pyöräliikenteen valtaväylä. Tapahtumien määrän ja tilantarpeen jatkuvasti lisääntyessä, kaupungin tulisi laatia ensi kesäksi pysyvä suunnitelma tapahtumien aikaisen vaihtoehtoisen pyöräreitin järjestämiseksi Hämeenkadulle sekä Aurakatu-Eerikinkatu-Linnakatu reitille. Toinen vaihtoehto on rajoittaa tapahtumien järjestäminen Itäiselle Rantakadulle ja Vanhalle Suurtorille, missä on enemmän tilaa ja vähemmän muita toimintoja, kuten ravintolaterasseja. Läntinen Rantakatu voitaisiin rauhoittaa läpikululle sekä kesäterasseille.
