Carmageddon: How Cars Make Life Worse and What to Do About It
Daniel Knowles, 2023.
Toimittaja Daniel Knowlesin tuore kirja Carmageddon on nimensä veroisesti kiistakirjoitus autoja vastaan. Tai hieman pehmentäen, kaupungeissa olevia liian monia autoja vastaan. Knowles on asunut töiden vuoksi eri puolilla maailmaa ja päässyt tutustumaan erilaisiin kaupunkeihin, joissa autot aiheuttavat monenlaista tuhoa ja ongelmia, mutta myös kaupunkeihin, joissa autot eivät hallitse liikennettä ja ihmisten elämää.
Kirjan vahvuutena onkin ilman muuta juuri tämä globaali perspektiivi. Usein tällaisissa kirjoissa näkökulma on hyvin eurooppalainen tai amerikkalainen, mutta Knowlesin kirjassa tuodaan esille niin Mumbain ja Nairobin ongelmia kuin Singaporen ja Tokion malleja autojen ylivallan rajoittamiseksi.
Poleeminen kirja autoista
Carmageddon on kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja, jota on helppo ja miellyttävä lukea. Se tuo tiiviissä paketissa esille keskeisimmät autojen tuottamat ongelmat (saasteet, onnettomuudet, ruuhkat, ihmisten vaarallisen vähäinen liikunta, ilmastonmuutos, taloudelliset ongelmat yksilöille ja kaupungeille…)
Kirjaa lukiessa herää kuitenkin itselleni kysymys, kenelle kirja oikein on tarkoitettu? Se ei tuo esille kovin paljon uutta autoilun aiheuttamista ongelmista, eikä uusia ratkaisua näihin ongelmiin, mitä ei olisi jo kirjoitettu vuosien varrella.
Kirjan tarkoituksena lienee herätellä sellaisia ihmisiä, jotka eivät näe autokeskeisen kaupunkisuunnittelun ongelmia. Tällaiseksi kirjaksi Carmageddon on kuitenkin ehkä hieman liian poleeminen.
Toki autojen aiheuttamista ongelmista kirjoittaessa herää varmasti oma ärtymys ja aiheesta on vaikeaa kirjoittaa neutraalisti (tai miten kirjoitat neutraalisti, että autot aiheuttavat suoraan (onnettomuuksissa) ja epäsuoraan (saasteiden ja melun kautta) miljoonien ihmisten kuoleman vuosittain? Pelkään kuitenkin (ja niin pelkää itse kirjailijakin), että eri mieltä olevat eivät jaksa kirjaa lukea loppuun asti.
Sähköautojen ja autonomisten autojen ongelmat kirjan parasta antia
Aiheeseen ensi kertaa tutustuvalle lukijalle parasta antia kirjassa on mielestäni luku “Why you can’t beat traffic”, missä Knowles käy läpi konkreettisesti ja helposti ymmärrettävästi, miksi uusien autokaistojen rakentaminen ei välttämättä ratkaise liikenneruuhkia, ja miten autokaistojen tai kokonaisten katujen sulkeminen ei myöskään välttämättä pahenna ruuhkia.
Parasta antia kirjassa oli mielestäni se, että sähköautojen ja autonomisten autojen ongelmallisuutta käsiteltiin tarpeeksi pitkästi ja perusteellisesti. Nämä teemat ovat nousseet vasta aivan viime vuosina enemmän keskusteluissa esille, minkä vuoksi niitä ei aiemmassa kirjallisuudessa ole käsitelty kovin syvällisesti.
Carmageddonissa tuodaan hyvin esille, etteivät sähköautot tai autonomiset autot ratkaise autokeskeisyyden aikaansaamia ongelmia. Ruuhkat, onnettomuudet, ihmisten liikkumattomuus, liikenteen melu tai edes ilmansaasteet eivät näet katoa minnekään vaikka kaikki autot olisivat huomenna sähköisiä ja ajaisivat itse. Sen sijaan ne synnyttävät jopa uusia ongelmia (mm. Kongon epäinhimilliset kaivokset, joista akkumateriaaleja louhitaan). Autonomisten autojen todelliseen ajokykyyn Knowles ei kuitenkaan usko, liikenneympäristö on hänen mielestään vain aivan liian monimutkainen.
Katumaastureille kritiikkiä
Myös katumaasturit saavat kirjassa kokonaisen luvun verran ansaitsemaansa kritiikkiä. Knowlesin kritiikki on jaettavissa karkeasti kahteen: mitä isompi auto on, sitä enemmän se käyttää polttoainetta ja saastuttaa, mutta ennen kaikkea: sitä vaarallisempi se on kaikille auton ulkopuolella. Vaarallisuus johtuu paitsi suuremmasta massasta, myös huonommasta näkyvyydestä. (Yhdysvalloissa maastureiden yleistymisen myötä ovat yleistyneet myös traagiset onnettomuudet, joissa aikuinen on ajanut pihalta lähtiessään lapsensa päälle, koska ei ole yksinkertaisesti nähnyt lasta edessään korkean puskurin takaa.)
Tämä keskustelu katumaastureiden haitoista ja vaaroista erityisesti lapsille olisikin sellainen aihe, mitä erityisesti olisi hyvä meillä Suomessa nostaa esille. Onneksi täällä tilanne ei ole vielä niin paha kuin Yhdysvalloissa, mutta olisi hyvä että mahdollisimman moni tiedostaisi maastureiden olevan tavallista henkilöautoa paljon vaarallisempia jalankulkijoille, erityisesti lapsille.
Esimerkiksi erään kirjassa mainitun tutkimuksen mukaan katumaasturin osuessa jalankulkijaan 20-30 mailin tuntivauhdilla (n. 32-48 km/h) jalankulkija kuolee 30% todennäköisyydellä, kun tavallisella autolla “vain” noin 20% osumista johti kuolemaan. Yli 40 mailin tuntivauhdilla (yli 64 km/h) tavallisen auton yliajamaksi joutunut kuoli 54% todennäköisyydellä, mutta katumaasturin alle jääneet kuolivat 100% todennäköisyydellä.
Ratkaisuehdotukset jäävät etäisiksi
Kirjan tarjoamat ratkaisuehdotukset jäävät ehkä kuitenkin hieman etäisiksi. Ratkaisuissa tuodaan esille etenkin erilaisia kaupunkeja (Pariisi, Tokio), missä ollaan onnistuttu vähentämään autokeskeisyyttä. Kiinnostavat mallit jäävät kuitenkin välillä aika kauas siitä miten käytännössä kaupunkeja voitaisiin muuttaa vähemmän autokeskeisiksi ja paremmiksi paikoiksi elää. Toki ratkaisut täytyy aina konkretisoida paikallisesti, ja tähän Knowles lukijaansa kutsuu.
Kaiken kaikkiaan kirja tarjoaa kuitenkin kiinnostavaa luettavaa niin autojen vähentämiseen tähtääville urbanisteille kuin ensimmäiseksi raapaisuksi aiheesta kiinnostuneelle. Poleemisuudestaan huolimatta Knowles kirjoittaa mielestäni ymmärtäen, että autottomuus ei nykyisessä maailmassa valitettavasti ole kaikille helppo vaihtoehto, ja että muutos ei tule olemaan nopea, helppo tai kivuton. Kirja tuo esille kuitenkin muutoksen tarpeen: vähemmän autokeskeinen kaupunki on kaikille parempi kaupunki. Myös autoilijoille.
Näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Turpon näkemyksiä.
Miika Norro
Kirjoittaja on kahden lapsen isä, joka hoitaa lasten harrastus- ja päiväkotikuskailut sekä työmatkansa pyörällä ja lukee harrastuksekseen kaupunkisuunnittelusta, liikkumisesta ja lapsikeskeisestä suunnittelusta.
Kuvat:
“Liikenneruuhka Koulukadulla”: Koiranaama at English Wikipedia, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons
Iso avolava-auto: Miika Norro
