Grant Ennisin tuore (2023) kirja on kutsuhuuto kaikille meille, jotka haluamme vaikuttaa maailman tilaan. Kirja loppuu ytimekkäästi, summaten samalla koko kirjan keskeisen viestin:
”If we want to be healthy and live on a healthy planet, we need to organize and demand political action. There is not time to wait.”
Kirjan keskeisenä viestinä on aktivismin suuntaaminen oikein. Ennis esittää, että aktivismissa keskitytään monesti vääriin asioihin. Hän käyttää esimerkkeinä kirjassaan kolmea suurta globaalia ongelmaa: diabetes-epidemiaa, liikennekuolemaepidemiaa ja ilmastonmuutosta.
Ennisin mukaan kaikkien näiden (ja muidenkin suurten globaalien ongelmien) taustalla on keskeisesti suuryritysten saamat haitalliset tuet ja ongelmia aiheuttavien teollisuuden alojen lobbausvalta. Näin ollen hänen mukaansa aktivismin vastauksena globaaleihin ongelmiin tulisi olla tarkasti suunnattu politiikan muuttamiseen tähtäävä kampanjointi. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kohdalla aktivismin pitäisi keskittyä haitallisten fossiilisten polttoaineiden tukien poistamiseen.
Kaikkien näiden ongelmien taustalla on haitallisia tukia valtiolta yrityksille. Tuet ovat sekä suoria yritystukia (mm. markkinointiin), kuin myös epäsuoria tukia, kuten yrityksille suotuisia lakeja tai yrityksen tuotteen aiheuttamien haittojen ulkoistamista yhteiskunnan maksettavaksi.
Pyöräilyn edistämisen kannalta kirjan antoisin osa on tietysti liikenneturvallisuutta käsittelevät luvut. Liikenneturvallisuuden kannalta haitalliset tuet ovat epäsuoria tukia, kuten maankäytön suunnittelua autokeskeisesti, mikä kannustaa ja monesti tekee auton käyttämisestä välttämätöntä. Samalla yhteiskunta kantaa autoilun aiheuttamien tapaturmien kustannukset. Ennis kirjoittaa amerikkalaisessa kontekstissa, missä tilanne on pahempi kuin Suomessa, mutta on meilläkin suunnittelu yhä hyvin autokeskeistä.
Liikenneturvallisuuden kehittämisen kannalta Ennisin kirjan parasta antia on mielestäni luvun 3 osa Safety individualism. Siinä Ennis osoittaa selvästi ja lukuisiin tutkimuksiin vedoten, miten liikenneturvallisuuteen tähtäävät kampanjat eivät vain ole täysin tehottomia, vaan suorastaan haitallisia.
Ennis listaa useita tutkimuksia, joiden mukaan liikenneturvakampanjat eivät yksinkertaisesti toimi: niillä ei ole tutkitusti vaikutusta liikennetapaturmien vähenemiseen. Vaikutusta ei ole vastaavasti myöskään autoilijoiden koulutuksella tai kasvatuksella.
Tiedämme siis lukemattomien tutkimusten varmuudella, että ”vaikuttamalla autoilijoiden käyttäytymiseen” ei oikeasti vaikuteta yhtään mihinkään. Ongelmana on se, että liikennejärjestelmämme on täynnä erilaisia kannustimia, jotka aiheuttavat vaarallista liikennekäyttäytymistä: leveät kaistat, monikaistaiset kadut ym. luovat hiljaisia kannustimia ajaa nopeaa, mikä taas aiheuttaa tapaturmia.
Ihminen on erehtyväinen olento, eikä ihmisiä pystytä muuttamaan virheettömiksi liikenteenkäyttäjiksi kampanjoilla. Siksi ainoa vaikuttava tapa parantaa liikenneturvallisuutta on liikenneympäristön muokkaaminen turvalliseksi: ajonopeuksien hidastaminen rakenteellisilla ratkaisuilla ja autojen muokkaaminen rakenteellisesti (alkolukot, nopeusrajoittimet). Turvallinen liikenneympäristö on sellainen, jossa virheistä huolimatta kukaan ei loukkaannu tai kuole.
Nämä keinot ovat vaikuttavia, mutta poliittisesti haastavampia, koska ne vaativat autoiluun puuttumista ja rahallista panostusta. Kampanjat tuntuvat ”turvallisilta” vaihtoehdoilta, ja siksi niitä ehdotetaan edelleen keinoiksi liikenneturvallisuuden parantamiseen, vaikka niillä ei tutkitusti vaikutusta olekaan.
Aktivismin kannalta on olennaista keskittyä vaatimaan vaikuttavia poliittisia muutoksia ja tunnistaa ne taktiikat, joilla keskustelua yritetään tarkoituksellisesti hämmentää. Liikenneturvallisuuden kannalta haitallisin on selvästi kampanjoinnin nostaminen keinovalikoimaan.
Ennis varoittaa monien eri ratkaisumallien vaaroista. Politiikka on hänen mukaansa nollasummapeliä, jossa monien eri ratkaisujen vaatiminen käytännössä vähentää poliittista halua vaikuttaville muutoksille. Muutosta vaativien on siksi tärkeää organisoitua ja yhdistää voimansa olennaisten ratkaisujen vaatimiseen. Muutoksen aikaansaaminen vaatii sitä, että on olemassa riittävän suuri paine muuttaa politiikkaa ja riittävän laaja poliittinen tuki muutokselle.
Kirjan tärkein anti onkin lopulta juuri tämä organisoitumisen tarpeen esiin nostaminen. Muutosta ei saa aikaiseksi yksin, eikä yksittäisinä toimijoina, vaan tarvitaan organisoitua toimintaa. Tarvitaan paikallisia yhdistyksiä, ja näiden yhdistysten yhteenliittymiä, jotka vaativat muutosta suunnitellusti ja pitkäjänteisesti sen eteen töitä tehden.
Miika Norro. Kirjoittaja on Turpon jäsen ja Pyöräliiton hallituksen jäsen. En osaa huoltaa pyörääni, en harrasta pyöräilyä, kuljen kaikki arkimatkani pyörällä.
Tekstissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia.
Kuva: Liikenneturva
