Juttuja pyöräilykulttuurista

2005, 2015

Mistä pyöräraivo kumpuaa

By |Wed.May.2015|Pyöräilykulttuuri, Pyöräliikenne, Turpo-ahdin|Comments Off on Mistä pyöräraivo kumpuaa

Mediassa on kuluneen viikon aikana viritelty sotaa pyöräilijöiden ja autoilijoiden välille. Myönnän, että ainakin omalta osaltani pyöräraivo on todellinen ilmiö. Mistä tällainen vastakkainasettelu oikein kumpuaa?

Itse pyöräilen paljon, kuljen bussilla usein ja autoilen joskus.Kaikista useimmin kävelen. Minulla on siis kokemusta useimmista liikkumismuodoista. Autolla ajaessani huomaan, miten hämmentävän hyvin infra palvelee autoilua. Kaikki on helppoa, valmiiksi mietittyä, merkit ja infra ohjaavat selkeästi kuinka pitää ajaa. Hyvin harvoin joudun miettimään miten missäkin pitäisi ajaa. Autoilusta on tehty hyvin helppoa ja se on infran ansiota.

Pyöräillessä kaikki on toisin. Infra ja merkit eivät ohjaa yhtään mihinkään, reitit ovat epäloogisia, ahtaita ja poukkoilevia. Yllättäen merkittävätkin pyöräilyväylät saatetaan katkaista ilman kiertotien osoittamista. Reunakiviä ja töyssyjä on sielläkin missä nopeuksia ei tarvitse laskea.  Kaiken kukkuraksi liikennesäännöt ovat niin sekavia, ettei edes hyvin perehtynyt osaa soveltaa niitä monimuotoisiin tilanteisiin. Hyvin usein löytää itsensä jostain risteyksestä aprikoimasta, mitenköhän tässäkin pitäisi sääntöjen mukaan ajaa.

Räikeää epätasa-arvoa, räikeää autoilun suosimista muiden liikkumistapojen kustannuksella. Herää kysymys, miksi toisten liikkuminen on niin paljon tärkeämpää kuin toisten.

Pyöräilyn edistämiskampanjat ja kaupunkien kauniit korulauseet pyöräilyn edistämisestä kaikuvat lähes irvokkaina pyörällä liikkuvan korviin. Kansalaisia kannustetaan pyöräilemään. Pyöräilyä ylistetään käteväksi liikkumiseksi, päästöttämäksi ja meluttomaksi kulkutavaksi, joka kohottaa kuntoa ja terveyttä. Eikä edes maksa paljon, vaan päinvastoin säästää kaupungin kuluja. Media uutisoi jatkuvasti, että ihmiset istuvat liikaa ja että arkiliikunnan määrä on vähentynyt. Että pitäisi liikkua enemmän. Useat tutkimukset toteavat, että pyöräily hyödyttää yhteiskuntaa monin tavoin ja pyöräilyyn käytetyt eurot maksavat itsensä moninkertaisina takaisin.

Kuitenkin tätä erinomaista, monen tahon suosittelemaa kulkutapaa käyttäessäni ja pilkulleen liikennesääntöjä noudattaessani saan vastalahjaksi kakkosluokan kansalaisen aseman ja niskaani autoilijoiden sekä bussikuskien vihat.

Kuukausittain kannan rahaa kaupungin keskustan liikkeisiin satojen eurojen edestä ja verotuloja kaupungille keskituloisen palkansaajan verran, mutta silti pyörällä kulkiessani minun oletetaan tuovan vain kuraa liikkeiden lattioille.

On tullut selväksi, että polkupyörällä liikkuminen […]

2910, 2014

ÄLÄ ANNA HÄMÄRÄN YLLÄTTÄÄ – VALAISTU!

By |Wed.Oct.2014|Pyöräilykulttuuri, Turpo-ahdin|Comments Off on ÄLÄ ANNA HÄMÄRÄN YLLÄTTÄÄ – VALAISTU!

Vuoden pimein aika alkaa olla käsillä ja monelle pyörällä liikkuvalle tämä tulee aina yhtä yllättäen. Nurkan takaa auton eteen tummissa vaatteissa ilmestyvä valoton polkupyörä yllättää myös autoilijan. Lue Turun Polkupyöräilijöiden vinkit polkupyöräsi näkyvyyden parantamiseen.

Pyörän valoista huolehtiminen on jokavuotinen riesa. Lampusta ovat patterit loppu, lamppu on lähtenyt pitkäkyntisen matkaan tai koko asia muistuu mieleen vasta kun töistä kotiin lähtiessä hämärä on jo laskeutunut, yllättäen. Yllättäen tulee myös lokakuinen kellojen siirto, joka tuo pimeän tuntia aikaisemmin, pahimpaan ruuhka-aikaan.

Seuraavilla kuudella ohjeella pidät huolen omasta ja muiden tiellä liikkuvien turvallisuudesta sekä vältät 20€ pikavoiton.

 

Etsi kuvista yksi ero? Vastaus artikkelin lopussa. Kuinka valaiset pyörän oikein?

Valkoista eteen, punaista taakse
Punainen valo tarkoittaa tieliikennelaissa ja autoilijoiden näkökulmassa samaan suutaan kulkevaa ajoneuvoa. Eli siis auton tai polkupyörän perää. Tarkista myös, että pyörästäsi löytyvät tarvittavat etu-, taka- ja sivuheijastimet.
Ei vilkkua eteen.
Vilkkuva valo tarkoittaa hälytysajoneuvoa tai varoitusmerkkiä. Ja vaikka tuntuisi siltä, että vilkkuvalo näkyy paremmin, vilkkuvan valon suuntaa ja ajoneuvon nopeutta on vaikea arvioida.
Valo kiinni polkupyörään
Laki määrää, että ajoneuvon valon tulee olla kiinnitetty pyörän runkoon. Otsalamppu ei siis riitä. Lisäksi päätään kääntelevän pyöräilijän otsavalo on omiaan hämmentämään vastaan tulevaa autoilijaa.

Kuinka pidät huolen siitä, että valo kulkee mukana ja siinä on myös virtaa?

Osta edullinen lamppu ja jätä lamppu pyörään kiinni.
Vaikka ilkeät ihmiset saattavatkin varastaa lamppusi, eteisen pöydän ääreen unohtuneen lampun synnyttämät riskit ovat suuremmat. Ja 20€ sakko kirpaisee enemmän kuin 7€ lampun uudelleen ostaminen.
Pidä setti varaparistoja kotona sekä opiskelu- tai työpaikalla
Etenkin talvella pyöräillessä ja kiinteästi paikallaan olevassa lampussa patterit tyhjenevät helposti. Etenkin jos valo unohtuu yöksi päälle. Ledivalot syövät vähemmän virtaa, mutta pakkanen tyhjentää helposti patterit.
Pidä mukana pientä yhden tuikun lediä
Avaimenperässä tai takin taskussa mukana kulkeva yhden tuikun ledivalo pelastaa usein pimeässä, ei paina paljon ja vie vähän virtaa. Pikkuledi ei valaise ja näkyykin heikosti, mutta on […]

2611, 2013

Polkupyöräilijä on usein sekakäyttäjä

By |Tue.Nov.2013|Ajankohtaista, Pyöräilykulttuuri|0 Comments

Tunnen ihmisiä, jotka eivät juurikaan lähde postilaatikkoa kauemmas ilman omaa autoa. Polkupyöräilijä on harvoin näin omistautunut. Toiset pyöräilevät ympäri vuoden, mutta moni hyödyntää liikkumisvälineitä monipuolisemmin. Kun keli huononee, hypätään bussiin, auton rattiin tai vaihdetaan fillari apostolin kyytiin.

Itsekään en meinaa pyöräillä, ihan omaa turvallisuuttanikin ajatellen, läpi talven. Joudun aloittamaan työmatkani aamuruuhkassa bussien keskellä eikä se varsinaisesti innosta jäisellä kelillä. Jos koko matka olisi pyörätietä, voisin harkita. Nuorempana poljin vielä 20 asteen pakkasellakin. Kävellen taas aikaa menee tunnin verran suuntaansa, joten pyörä saa vaihtua bussiin, kun keli heikkenee.

Jos kuitenkin aikoo pyöräillä talven läpi, löytyy siihen apua. Pyörän voi varustaa nastarenkailla ja viiman- sekä pakkasenkestäviä ajo- ja ulkoiluvarusteita on urheiluliikkeet pullollaan.

Autoilijat kehuvat usein, että auton omistaminen tuo vapautta. Itse tunnen saaneeni taloudellisen vapauden pari vuotta sitten, kun luovuin ruotsalaisesta polttoainekrematoriostani. Auton omistaminen maksaa tietyn verran, ajoi sillä kerran kuussa tai kerran päivässä. Verot ja vakuutukset pitää maksaa sekä huolloista ja katsastuksista täytyy huolehtia vuosittain. Minulla ei ole lapsia kuskattavana, mutta tunnen kyllä sellaisia perheitä, joissa on useampikin lapsi, mutta ei omaa autoa. Ihan omasta vapaasta tahdosta.

Tilanteen tullen en kuitenkaan vierasta auton rattiin hyppäämistä, olenhan ajanut autoa työksenikin. Alun perin ajattelin autosta luopuessani, että vuokraan ajopelin, jos on tarvetta. Jos tarve on satunnaista, tulee vuokraaminen selvästi edullisemmaksi kuin omistaminen. En ole kyllä vielä kertaakaan vuokrannut autoa, skootterin sen sijaan vuokrasin yhtenä kesänä.

Itse olen siis pahimman luokan sekakäyttäjä. Työmatkat kuljen bussilla tai pyörällä, lyhyemmät matkat menen mielelläni jalan. Jos on asiaa Paimioon tai Raisioon, bussi kulkee sinnekin. Pidemmät reissut suoritan junalla tai bussilla sen mukaan, mistä satun saamaan halvimman lipun. Kyttään mieluummin tarjouslippuja kuin bensan hintaa. Autoa ajaessani inhosin myös yli kaiken ruuhkassa matelemista. Bussissa sekin sujuu paljon mukavammin, kun voi selata päivän uutiset kännykän ruudulta.

Viime vuonna hankin skootterin, mutta menneenä […]

2210, 2013

Arkipäiväpyöräilijän ajatuksia

By |Tue.Oct.2013|Ajankohtaista, Pyöräilykulttuuri|0 Comments

Polkupyörä on kaupungissa ylivoimaisesti kätevin liikenneväline!
Pyöräilen töihin, kouluun, kauppaan, elokuviin, kirjastoon, marjastamaan, uimaan, jumppaan ja joskus harvoin ihan muuten vain – yleensä tarkoitus on siirtyä paikasta toiseen mahdollisimman helposti. Kävely olisi hitaampaa, auto tarvitsisi parkkipaikan ja julkisilla liikennevälineillä olisi muiden suunnittelemien reittien ja aikataulujen varassa.

Paitsi kätevää, pyöräily on hauskaa!
Pyörän satula on yksi lempipaikkojani maailmassa. Miten sitä nyt selittäisi. Pyörän selässä on kiinni ympäristössä: äänet, tuoksut ja näkymät ovat lähellä eivätkä auton korin takana. Lisäksi paikasta toiseen pääsee paljon nopeammin ja vaivattomammin kuin kävellen.

Miten on mahdollista, että kätevä ja hauska tapa liikkua voi olla joskus sitten niin hankalaa?
Autoilijoiden, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden paikat ja roolit liikenteessä ovat lievästi sanottuna sekavat. Pyöräily on ikävä kyllä liikennesuunnittelussa rinnastettu lähemmäs jalankulkua kuin autoilua, joten pyöräilijät joutuvat usein liikkumaan jalankulkijoiden vieressä ja jopa seassa.

Autokaistoilla pyöräily on kaupunkinopeuksilla yleensä sujuvaa, ja niitä pitääkin käyttää, jos pyörätietä ei ole. Valitettavasti vaan aina löytyy autoilijoita, jotka luulevat, että autokaistalla oleva pyöräilijä on väärässä paikassa, eikä ihme; autokoulussa opitaan ottamaan huomioon lähinnä toisten autojen liikkeitä. Jalankulkijan näkökulmasta taas pyöräilijä voi vaikuttaa arvaamattoman nopealta tai vaaralliselta. Jos tila on ahdas ja väistämissäännöt sekavat, niin ei ihme, että törmäyksiä syntyy. Voi kun saataisiin selkeät omat väylät kaikille!

Aina ei tosin pyörätien tai -kaistan olemassaolokaan auta, vaan äkkipysähdyksiin ja väistöliikkeisiin saa pyöräillessä varautua. Aikani väisteltyäni ja pujoteltuani aloin ottaa kuvamuistoja siitä, mitä kaikkea polkupyörien omalta reviiriltä löytyykään: tähän mennessä muun muassa autoja, pakettiautoja, kuorma-autoja, jalankulkijoita, kuoppia, lasinsiruja ja muuta sekalaista. Tervetuloa seuraamaan jatkoa: http://tanaanpyoratiella.wordpress.com

Kirjoittaja
Miina Nurmi